6.8.2016

Suomalainen hunaja

Suomalainen hunaja – erilaiset kukat ja puut tuottavat toisistaan poikkeavaa mesikoostumusta ja siksi valmiit hunajaerät poikkeavat toisistaan sekä maultaan että väriltään. Me keräämme hunajan eri tarhoilta ja purkitamme sen yksilöllisissä erissä, sillä haluamme säilyttää ja maistella hunajan eri vivahteita. Hunajan rakenne vaihtelee koostumuksen mukaan. Mikon hunajaan ei ole missään vaiheessa lisätty sokeria vaikka hunajan rakenne olisikin karkean kiteistä.

Tiesitkö, että hunajassa on vähintään 200 erilaista ainesosaa.

Suomalainen hunaja - Hunajakenno

Herkullista hunajaa hunajakennossa

Mikon Hunajan hunaja kerätään ja työstetään purkkiin laadukkaana ja ravintorikkaana. Missään vaiheessa hunajaa ei kuumenneta, joten siinä oleva entsyymikoostumus säilyy hyvänä. Hunajasta siivilöidään vain mahdolliset epäpuhtaudet pois, jolloin siihen jää hieman vahaa ja siitepölyä edistämään terveyttä. Hunajamme on 100% suomalaista.

Keräämme hunajat Nurmijärveltä, Hyvinkäältä ja Siuntiosta. Väriltään eri tarhan hunajat ovat vaaleasta tummaan, riippuen saatavilla olleista kukista ja mesikasteen määrästä. Hunajista selkeimmin erottuu Jäkkärän Jäpäkkä (Siuntio), joka on yleensä hyvin hedelmäinen ja kiteytyy muita hitaammin. Vastakohtana on Rypsi ja rapsipeltojen hunaja joka on mietoa, vaaleaa ja kiteytyy hyvin nopeasti.

Hunajan myynti

Hinnat sisältävät alv 14%.

Myynti

  • Hunajaa myydään tilauksesta ja noutona Siuntiosta
  • SOITA MEILLE tai laita viestiä!
  • Mikko 050 486 7532
    mikko.nousiainen (at) mikonhunaja.fi
    Sari 040 414 6600
    sari.nousiainen (at) mikonhunaja.fi

Tuore Juokseva hunaja – perinteinen

  • kiteytyy kovemmaksi ajan saatossa
  • saattaa säilyttää pakastettuna juoksevan olomuotonsa
  • tarjolla vain muutamia viikkoja heinä-elokuussa

Lusikoitava vaivattu hunaja

  • hienokiteinen
  • helppo lusikoida
  • nykyajan suosikki

Kennohunaja pesäkehässä

  • TILATTAVA ETUKÄTEEN
  • hunaja omassa ”pakkauksessaan” suoraan pesästä otettuna

Hunaja valkoisessa muovipurkissa, 450g

Suomalaista hunajaa - Mikon Hunaja valkoisessa muovipurkissa

Valkoinen muovipurkki kiinteälle hunajalle

Käytännöllinen valkoinen muovipurkki isolla Mikon Hunaja -etiketillä.

Hinta:
1 prk 6,50 €
10 prk 60 €

Juokseva hunaja läpinäkyvässä muovipurkissa, 450g

Suomalaista hunajaa - juokseva hunaja läpinäkyvässä purkissa

Juoksevan hunajan väri vaihtelee

Läpinäkyvä muovipurkki isolla Mikon Hunaja -etiketillä. Juokseva hunaja on nk. ”raakahunaja”, joka kiteytyy yleensä ennen talvea. Saatavilla vain sadonkorjuun aikaan loppukesällä.

Hinta:
1 prk 6,50 €
10 prk 60 €

 

Hunaja keltakantisessa muovipurkissa 1kg

Suomalaista hunajaa - Mikon Hunajan 1kg purkki

Astiassa on hyvä kantokahva

Pirteä keltakantinen hieman suurempaan hunajan nälkään.

Hinta: 13€

Edullinen talouspakkaus, 4kg sanko

Suomalaista hunajaa - 4kg hunaja sanko Mikon Hunajalla

Isompi astia suurempaan kulutukseen ja taloudelliseen ajatteluun.  Tuote sopii niin kotitalouksille  kuin suurkeittiöillekkin. Pakkauksen voi pakastaa. Kannessa pieni etiketti.

Hinta: 45,0 €